Entä jos uskallan luottaa,
jos uskaltaisin nousta seisomaan.
Jos uskaltaisin hymyillä ilman syytä,
nauraa taas niin, että vatsaan sattuu.
Jos uskaltaisin jättää kynnet lakkaamatta,
olla alasti.
Jos uskaltaisin itkeä sylissäsi yön,
ja silti katsoa sinua silmiin ja hymyillä.
Mitä jos revit sydämmeni irti.
Jos potkit minut sitten maahan, ja unohdat.
Jos itken taas yöt, huudan äänettömästi.
Entä jos se onkin tällä kertaa liikaa.
lauantai 8. syyskuuta 2012
lauantai 8. lokakuuta 2011
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Enkelityttö
Silmieni edessä tapahtui asioita joita en käsittänyt. Kaikki rakkaus edessäni oli muuttunut vihaksi, inhoksi, välinpitämättömyydeksi, kivuksi, satuttamiseksi.. En uskaltanut ajatella seuraavaa päivää, koska tässäkin oli jo tarpeeksi kestettävää. Joka aamu lupasin tehdä päivästä hyvän ja olla onnellinen. Joka ilta olin pettänyt lupaukseni.
Sitten tulit sinä. Ruskeine enkelihiuksinesi ja kauneimmalla hymyllä, jonka olin koskaan nähnyt, valloitit sydämeni. Vaikka olin heikko, antauduin syliisi ja annoin sinun tehdä maailmasta kauniin. Kuiskit päivät korviini kauniita sanoja ja yöt puristit kaiken pahan pois.
Kun kuulin uutisen enkelini lentämisestä pois luotani, tunsin kuinka murennuin pois. Ilo lensi minusta kuin perhoset taivaalla. Joka siiven räpäyksellä minuun sattui enemmän.
Olit näyttänyt minulle hetken miltä tuntui olla onnellinen. En saanut menettää sitä. Vaikka minua pelotti tulevaisuus, kaikki se tuska mitä enkelini lähdöstä tulisi, päätin päästä sen yli. Voisin muuttua haamuksi ja lopettaa tuskan tuntemisen, mutta samalla menettäisin kaikki ihanat tunteet, ja onnellisuuden. Enkelityttöni oli kerran sanonut minua rohkeaksi, joten miksi sulkisin silmäni nyt, kun olin saanut ne vihdoin auki.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)